Asiakkaat

Millaista on työskentely kanssamme? Millaisia tuloksia olemme saaneet aikaan asiakkaidemme kanssa? Asiakkaamme sen parhaiten kertovat.

Lue alta asiakkaidemme kokemuksia yhteistyöstä ja yhdessä saavutetuista tuloksista!

Mölnlycke Health Care Oy

Pitkäjänteinen kumppanuus on tehnyt strategiasta aidosti arjen työkalun

Vuosien varrella yhteistyömme Mölnlycke Mikkelin tehtaan kanssa on kasvanut strategiatyön rinnalta koko organisaatiota kehittäväksi kumppanuudeksi ja yhteisen kehittymisen tueksi. Yhdessä tekeminen on tuntunut antoisalta ja mukana on ollut iloa sekä ripaus ylpeyttä omasta työstä.

Lue tarina | Mölnlycke

Mylab Oy

Matka kohti jaettua identiteettiä ja kestävää suorituskykyä

Mylabissa on rakennettu vahvaa yhteistä identiteettiä, johtamisen tukea ja pysähdytty koko työyhteisönä merkityksellisen äärelle – yhteinen identiteetti ei ole jäänyt vain strategiatasolle. Johtoryhmä, esihenkilöt ja henkilöstö ovat lähteneet rohkeasti yhteiselle matkalle, jossa rakennetaan kestävää suorituskykyä ja syvennetään yhteenkuuluvuutta.

Lue tarina | Mylab

Hilla Group Oyj

Onnistunut sulautuminen yhtenäiseksi Hilla Groupiksi

Esihenkilövalmennus ja sitoutunut tiimi olivat avainasemassa yhtenäisen Hilla yhteisön luomisessa ja yhtenäisen esihenkilötyön varmistamisessa. Lue, miten yhdessä loimme vahvan perustan yhteisölliselle kulttuurille, jossa johtaminen on tänä päivänä aiempaa ihmiskeskeisempää ja työntekijät entistä tyytyväisempiä.

Lue tarina | Hilla Group

Fimlab Laboratoriot Oy

Fimlabin valmennukset saivat ansaitsemaansa vaikuttavuutta – kuunteleminen ja sitoutuminen ratkaisivat

Esihenkilö- ja asiantuntijavalmennuste avulla olemme kehittäneet Fimlabin johtamiskulttuuria. Valmennettavia on haastettu ajattelemaan omaa identiteettiään ja rooliaan sekä tuloksellisuutta. Lue, miten valmennusten vuorovaikutteisuus ja positiivinen haastavuus ovat saaneet osallistujia kukoistamaan.

Lue tarina | Fimlab

Fondia Oyj

Vahvempia johtajia rakentamassa

Autoimme Fondiaa kehittämään yhteistä näkemystä johtajuudesta sekä rakentamaan ja vahvistamaan työyhteisön jaettua tavoiteidentiteettiä, joka muodostaa vahvan perustan Fondian tulevalle kehittymiselle.

Lue tarina | Fondia

Keskinäinen vakuutusyhtiö Turva

Turvan tiimiläisten työhyvinvointia tukemassa

Turvan Kehitys- ja ICT-yksikössä toteutettiin tiimin ja esihenkilön yhteinen valmennus Generoin sekä Sparkyn valmentajien tukemana. Elettiin koronan värittämää etätyöaikaa ja yksikön esihenkilöllä oli herännyt huoli tiimin ja tiimiläisten hyvinvoinnista. Esihenkilö päätti tarttua tilanteeseen ajoissa.

Lue tarina | Turva

NF Fleet & Ayvens

Hyvinvoivan henkilöstön avulla parempaan asiakaskokemukseen

Ayvensin henkilöstö pysähtyi tarkastelemaan, mikä ohjaa heidän toimintaansa – ja mihin suuntaan he haluavat kasvaa.Lisäksi koko henkilöstö oli mukana Grateful Mind -valmennusohjelmassa, jossa on vahvistimme uusia keinoja oman työn hallintaan, itseohjautuvuuteen, uudistumiskykyyn sekä vuorovaikutuksen kehittämiseen.

Lue, mitä tapahtuu, kun ihmiset muistuttavat itseään ja toisiaan: meillä on avaimet uudistumiseen. Generoin johdolla syntyi keskusteluja, jotka jättivät jäljen sekä yksilöön, että yhteisöön.

Lue tarina | NF Fleet / Ayvens

Me vaikutuimme Generoin valmennuksista

Innostuitko?

Ota yhteyttä niin jutellaan!

Valmentaja & kehittäjä | KTM | Co-founder

Anna Savolainen

Phone icon +358 50 381 6613 LinkedIn icon LinkedIn